sunnuntai 8. marraskuuta 2015

TEKNINEN JA LUONNOSPIIRTÄMINEN: POHJAKUVAN MUUTOKSET


PALVELUN TOTEUTTAMINEN: Tekninen ja luonnospiirtäminen
 
Opettaja: Mika Piipponen

Tehtävä: Pohjakuvien muutostyöt asiakkaan toiveiden mukaan

Tutustuimme ensin pohjakuvaan. Kävimme läpi pohjakuvan merkinnät ja käsitteet. Tämän jälkeen Mika antoi meille kotitehtävän. Tehtävänä oli siis antaa 2 - 3 pohjakuvan muutosehdotusta kuvitteelliselle asiakkaalle.

Alkuperäinen pohjakuva

 Asiakkaana on eläkeläispariskunta, jonka toiveet/tiedot ovat seuraavat:


  • olohuone ja makuuhuonealueet pitäisi järjestellä uudelleen niin, että jäljelle jäisi vain 1 makuuhuone
  • 8 - 10 hengen ruokapöydälle paikka lähelle keittiötä. Jos paikka on kaukana keittiöstä, perustele hyvin
  • kylpyhuoneeseen ollaan tyytyväisiä. Saunaa ei haluta.
  • keittiön ikkunan edessä oleva aamiaispöytä on ollut hyvä ratkaisu
  • sisäseinät eivät ole kantavia, joten niitä voi liikutella vapaasti 
Minä tartuin tehtävään ISOLLA innolla. Päätin tehdä kaikki 3 suunnitelmaa. Suunnittelin seuraavat vaihtoehdot: 1= Perus-, 2 = välimalli- ja 3 = överisuunnitelma.

Pohjakuva 1 = perussuunnitelma
   Muutokset alkuperäiseen tässä perussuunnitelmassa olivat:
  • eteisen välioven kätisyys vaihdettu
  • vaihdoin ovet 10 cm leveämpiin kuin normaalisti
  • eteisen säilytyskalustetta kasvatettu
  • makuuhuone jätetty eteisestä oikealle ensimmäiseen alkuperäiseen makuuhuoneeseen
  • kahdesta makuuhuoneesta tehty iso avoin olohuone. Piirsin havainnollistaakseni tilaa kaksi kolmen hengen sohvaa ja säilytyskalusteita/kirjahyllyjä
  • entiseen olohuoneeseen suunniteltu paikka 10 hengen ruokapöydälle
  • kylpyhuoneesta siirretty pesukone entiseen välitilaan. Suunnittelin kylpyhuoneeseen lasisen taittuvan suihkuseinän. Oven kätisyys on myös vaihdettu
  • välitilan kulkuovi keittiöön poistetaan ja tilalle rakennetaan seinä. Seinälle sijoitetaan kylpyhuoneesta siirretty pesukone, pyykkikaappi ja muuta säilytystilaa. Eteisestä välitilaan tultaessa on seinälle laitettu ovi
  • keittiön välitilaan johtavan oven tilalle on suunniteltu korkeat kaapit. Pieni seinänpätkä olohuoneeseen on poistettu. Samoin poistin keittiön parvekkeen puoleiselta seinältä ala- ja yläkaapit. 
Pohjakuva 2 = välimallin suunnitelma
  Muutokset alkuperäiseen tässä välimallin suunnitelmassa olivat:
  • eteisen välioven kätisyys vaihdettu
  • vaihdoin ovet 10 cm leveämpiin ja makuuhuoneeseen suunnittelin leveät lasiset pariovet
  • eteisen säilytyskalustetta kasvatettu
  • makuuhuone jätetty eteisestä oikealle kahteen ensimmäiseen alkuperäiseen makuuhuoneeseen tehtyyn tilaan. Eteisen puoleiselle seinälle suunniteltu his and hers vaatekaapit, 10 cm syvempänä kuin normaali kaappien mitoitus on
  • kolmannesta makuuhuoneesta tehty ruokailuhuone ja paikka 10 hengen ruokapöydälle. Tässä vaihtoehdossa talon rouvalta saatiin tieto, että vieraita käy harvoin
  • olohuone vanhalla paikalla
  • kylpyhuoneesta siirretty pesukone entiseen välitilaan. Suunnittelin kylpyhuoneeseen kaksi suihkua ja kaksi lasista taittuvaa suihkuseinää. Vaihdoin allaskalusteen 10 cm leveämpään. Oven kätisyys on myös vaihdettu
  • välitilan kulkuovi keittiöön poistetaan ja tilalle rakennetaan seinä. Seinälle on siirretty kylpyhuoneesta pesukone, lisätty pyykkikaappi ja muuta säilytystilaa. Eteisestä välitilaan tultaessa on seinälle laitettu ovi
  • keittiön välitilaan johtavan oven tilalle on suunniteltu korkeat kaapit. Pieni seinänpätkä olohuoneeseen on poistettu. Samoin poistin keittiön parvekkeen puoleiselta seinältä ala- ja yläkaapit. 
Pohjakuva 3 = överisuunnitelma
 Muutokset alkuperäiseen tässä överisuunnitelmassa olivat:
  • eteisen välioven kätisyys vaihdettu
  • vaihdoin ovet 10 cm leveämpiin ja makuuhuoneeseen suunnittelin leveät lasiset pariovet
  • eteisen säilytyskalustetta kasvatettu hieman
  • entisten makuuhuoneiden tilalle suunniteltu valtava tupakeittiö. Rouvan mukaan heillä käy vieraita joka viikonloppu ja yleensä syödään pitkän kaavan kautta. Rouvan suvun vanha sivusta vedettävä puinen sohva saatiin myös käyttöön ruokailutilassa. 12 henkeä mahtuu nyt ruokailemaan
  • olohuone vanhalla paikalla
  • kylpyhuone ja välitila on yhdistetty ja tilaa on kasvatettu eteisen suuntaan 500mm. Suunnittelin kylpyhuoneeseen erillisen suihkutilan, joka on kauttaaltaan lasitettu ja varustettu liukumekanismilla. Näin kylpyhuone pysyy kuivana ja höyryttömänä. Wc-istuin ja allaskaluste on siirretty keittiön puoleiselle seinälle. Allaskalustetta on levennetty niin, että siihen mahtuu kaksi allasta. Lisätty ovi, jota ei ollut alkuperäisessä suunnitelmassa.
  • entisen keittiön paikalle on suunniteltu makuuhuone. Kylpyhuoneen puoleisella seinällä on vaatekaapit. Lisätty ovi, jota ei ollut alkuperäisessä suunnitelmassa.
Suunnitelmista yksi piti esitellä luokalle. Suurimmalla osalla valittu suunnitelma oli hyvin saman kaltainen kuin minun perussuunnitelma. Kivoja ideoita tuli silti esille. Sarilla esimerkiksi oli hieno "walk in closet" vaatehuone makuuhuoneessa ja Tealla oli kahden makuuhuoneen paikalle suunniteltua olohuonetta rajattu kivasti seinän pätkällä ruokailutilaan päin.

Omissa suunnitelmissa olisin jälkikäteen ajateltuna korjannut seuraavia asioita:
  • Perussuunnitelmassa makuuhuoneen sänky on siirretty vastakkaiselle seinälle. Olohuonetta olisi voinut rajata Tean lailla pielellä seinänpätkällä
  • Välimallin suunnitelmassa olisin voinut suunnitella myös walk in closet -vaatehuoneen
  • Överisuunnitelmassa sänky pois ikkunan alta oikealle seinälle. Olohuoneen ja ruokailutilan ikkuna on jäänyt piirtämättä!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti