lauantai 3. kesäkuuta 2017

VALMISTUMINEN, ARTESAANI SISUSTUSRAKENTAJA

Alkuviikosta paiskin työmaalla smyygien maalauksen parissa. Heitin työmaalle hyvästit keskiviikkona.

Keskiviikkona kävin myös koululla palauttamassa koululla vaatekaapin avaimet. Samalla reissulla kävin opintotoimistossa maksamassa varastolta omiin tarpeisiin käytettyjen materiaalien laskun. Kävellessäni opintotoimistosta ulos autolle, jouduin tirauttamaan pienet itkut. Opintovapaa ja opiskelu on ollut ihanaa aikaa. Olen nauttinut opiskelusta täysillä. Koulukaverien kanssa olen tuntenut olevani hyväksytty ja pidetty.


Perjantaina klo 11:30 alkavissa päättäjäisissä sai todistuksen 11 koulutusalan noin pari sataa opiskelijaa. Minä tulin juhlaan pohjanmaalta saapuneiden vanhempieni kanssa. Heidän läsnäolonsa teki juhlasta paljon merkityksellisemmän ja arvokkaamman. Jokaisesta ryhmästä joillekkin jaettiin stipendit. Meidän ryhmästä stipendin sai koulukaverini Sari H ja arvatkaa: MINÄ MINÄ! Ihan mahtavaa!

Tutkinto: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, Artesaani
Osaamisala: Ympäristön suunnittelun ja rakentamisen osaamisala, sisustusrakentaja

Vasta valmistunut sisustusrakentaja, artesaani
Juhlin valmistujaisia illalla pienellä porukalla täytekakun ja kahvin kera. Kippis valmistuneille! Olemme juhlat ansainneet!





Tämä blogi päättyy tähän. Seuraathan tekemisiäni jatkossa henkilökohtaisen blogini puolella!

Kiitos,  Mervi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti