sunnuntai 18. lokakuuta 2015

MAALAUSTYÖN PERUSTEET: SEINÄN MAALAUS ERI TEKNIIKOITA TESTATEN

PALVELUN TOTEUTTAMINEN: Maalaustyön perusteet
Opettaja: Mika Piipponen

Opetussuunnitelma: Perehdytään pintakäsittelyaineisiin sekä tekniikkoihin maalaamalla seiniä sekä tuotteita erilaisilla työvälineillä. Opitaan ymmärtämään miten värit ja valo muuttaa tilaa ja harjoitellaan erilaisin maalituottein, välinein sekä tekniikoin käsittelemään erilaisia tiloja ja tuotteita.

Tehtävä: SEINÄN MAALAUS ERI TEKNIIKOITA TESTATEN

Olimme odottaneet innolla, että pääsisimme vihdoin läträämään maaleilla. Päivä alkoi Mikan alustuksella. Kävimme läpi värikarttoja, kuinka maaleja sekoitellaan sisustussalissa ja mikä olisi tehtävä. Jakauduimme 2 - 4 henkilön ryhmiin ja siirryimme saliin. Mikan kanssa käytiin läpi salin viime vuoden maalatut seinät ja seinät jaettiin uudelleen meidän kesken. 

Seuraava vaihe oli suunnitella maalattava seinä ruokailuun mennessä. Parinani oli Sari ja Irina. Irina oli pois, joten suunnittelimme seinän Sarin kanssa kahdestaan. Päätimme yhdessä jakaa seinän osioihin, joihin kokeilisimme eri tekniikoita. Sari piirsi hienon neliökuvan paperille ja se valittiin. Lopuksi valitsimme värejä seinään värilastuista. Jälkeenpäin oli hauska verrata, kuinka paljon lopputulos vastasi suunnitelmaa!!

Värien valintaa. Vihreää, keltaista ja harmaata.

Suunnitelman jälkeen siirryimme saliin poistamaan seinistä mahdolliset tapetit yms. Meillä tapettia ei onneksi ollut kuin yksi kaistale ja sen poistaminen kävi nopeasti. Kastelimme tapetin vedellä kostutetulla maalitelalla. Pian tapetti oli irrotettavissa puukolla hieman avittamalla. Tapetin poiston jälkeen maalasimme seinän valkoisella pohjamaalilla. Pohjamaalin kuivuttua pääsimme tekemään suunnitelman mukaista ruudukkoa seinään.


Tapetin poistoa

Seinälle maalattua ruudukkoa.
Maalien sekoittaminen salissa on aika hankalaa hommaa, emmekä päässeet lähellekään suunnitelman värejä. Maalasimme väriä värin päälle useaan kertaan. Puolivälissä seinä näytti tältä:



Tekniikat:

Nro 1: Harmaata ja sinistä maalia on laitettu maalikaukaloon rinnakkain. Maali telattu seinään yläosassa pelkästään pitkittäisillä vedoilla ja alaosassa telauksen suuntaa muuttamalla vasemmalle ja oikealle

Nro 2: Pohjalla telattiin vihreä maali. Maalin annettiin kuivua. Maalitelaan teipattiin paksua muovia epätasaisesti ja sillä lisättiin pintaan harmaata maalia. Kuivumisen jälkeen lisättiin mustaa maalia poikittaisin vedoin melko kuivalla harjalla 

Nro 3: Pohjamaalina tässä osiossa on musta. Valkoista, turkoosia ja harmaata maalia laitettiin valumaan ylhäältä alaspäin. Tästä osiosta ei tullut mielestämme kivan näköistä, mutta tulihan kokeiltua 

Nro 4: Saimme tämän maalausidean erään sisustuslehden Habitare numerosta. Mustaa, sinistä ja harmaata maalia lisätty lomittain pitkittäisin vedoin seinään pelkästään sormien avulla. Värejä lisättiin ilman välillä kuivattamista.

Nro 5: Pohjamaaliksi telasimme harmaata. Pohjan päälle pyöreällä ja neliskanttisella itse piirtoheitinkalvosta valmistettujen sabluunoiden avulla töpötettiin kevyesti maaliin kastetulla vaahtomuovin palasella maalia seinään

Nro 6: Keltainen osio on tehty maalaamalla ensin pohja vihreällä maalilla. Maalin annettiin kuivua. Päälle on lisätty keltaista maalia joko pensselillä tai vaahtomuovipalalla töpöttämällä tai poistamalla sitä puulastun avulla. Jokainen meistä teki osan keltaista vuorollaan. Tästä ei tykätty ja siksi siitä ei varmaan tullut otettua kuvaa läheltä
Viikon päästä pääsimme jatkamaan seinän maalaamista ja päivän loputtua seinä näytti tältä:



Tekniikat:

Nro 7: Jäljittelin vapaalla kädellä ristipistoja. Käytin mustaa maalia ja pientä pensseliä. Tein tämän itse. Koska ruksien paikkoja ei ollut laitettu etukäteen määritelty millilleen paikoilleen, vapaalla kädellä tehdyt ruksit ei näytä minusta hyvältä!!

Nro 8: Tässä kokeilimme liukuvärjäystä harmailla maaleilla. Aloitimme vaaleasta ja jatkettu heti tummemmalla maalilla. Maalin vaihtuessa, maalien rajakohdassa käytimme kuivaa pensseliä häivyttämään rajakohtaa.

Nro 9: Pohjamaalina on pinkki. Pohjamaalin kuivuttua lisäsimme ensin pahvista tehdyn sabluunan avulla pyöreät muodot ja jatkoimme muotoja vapaalla kädellä 5cm maalipensselillä muotoa.

Nro 10: Salmiakit/timantit, erikokoisina tehtiin maalarinteipillä rajaamalla ja käyttäen mustaa maalia

Nro 11: Pinkit viivat tehtiin rajaamalla viivoja maalarinteipillä. Teimme kahden levyistä viivaa ja pätkimme niitä kahden levyisellä maalarinteipillä.

Minun mielestäni mielenkiintoisimmat ja parhaimman lopputuloksen tehneet tekniikat olivat nro:t 1 ja 2. Myös nro 8 eli liukuvärjäystekniikka oli mielenkiintoinen.

Seuraavalla maalaustyön perusteet tunnilla tutustumme Tikkurilan Tunto struktuurituotteisiin. Tämä seinä ei siis ehdi kauaa olemaan näin ihanan värikäs!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti