perjantai 9. lokakuuta 2015

TEKNINEN JA LUONNOSPIIRTÄMINEN: LUONNOSPIIRTÄMINEN yhden ja kahden pakopisteen perspektiivillä

PALVELUN TOTEUTTAMINEN: Tekninen ja luonnospiirtäminen

Opettaja: Mika Piipponen

Tehtävä: Luonnospiirtäminen yhden ja kahden pakopisteen tekniikalla

Mikan perehdytys yhden ja kahden pakopisteen tekniikoihin
Kappaleen ja pyöreän muodon piirtäminen
Jatkuvan muodon, esimerkiksi ikkunoiden piirtäminen

En ole osannut oikein koskaan piirtää kunnolla, en omasta mielestäni edes tikku-ukkoa. Olen piirtämisessä älyttömän surkea!

Luonnospiirtämisen tuntien aluksi opeteltiin pitämään kynää oikein kädessä. Tämän jälkeen siirryttiin piirtämään viivoja paperille liikuttaen ensin vain sormia, sitten rannetta ja viimeiseksi kyynärpäätä taivuttaen. Ei saa "nyhrätä", sanoi Mika. Vedetään pitkiä viivoja, vaikka kahteen tai kolmeen kertaan. Vasta viimeinen, asiakkaalle esitettävä versio voidaan sitten piirtää luonnospaperille tarkasti, mutta tässä vaiheessa muotoa haetaan vapaasti. Mika perehdytti meidät perspektiivipiirtämisen perusteisiin. Opimme mm. yhden ja kahden pakopisteen perspektiivin sekä perspektiivikuvan ja aksonometrisen kuvan eron. Lyhykäisyydessään selitettynä aksonometrinen kuva havainnollistaa muodon, perspektiivikuvassa sama muoto on piirretty perspektiiviin.

Mikan perehdytyksen jälkeen innostuin ennakkoluulottomasti vetelemään niitä pitkiä viivoja paperille. Viivainta EI saanut käyttää. Yllätyin positiivisesti, jopa liikutuin omasta osaamisestani. Esineet jopa tunnistaa paperilta ja niissä on jopa kolmiuloitteisuutta!!



Ensimmäinen kahden pp:n harjoitus. Esine ylös, keskelle ja alas.
Sohva, kahden pp:n harjoitus
Sohvapöytä, kahden pp:n harjoitus. Innostuin piirtämään valaisimenkin!
Huone yhden pp:n tekniikalla. Pakopiste EI saanut olla keskellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti